Eri ihmiset oppivat asioita eri tyyleillä. Oppimistyylit voidaan jakaa auditiiviseen, kinesteettiseen ja visuaaliseen.
Auditiivisella oppimisella tarkoitetaan kuulohavaintoon perustuvaa oppimista. Tällöin korostuu kuuloaistin ja kuulemisen merkitys. Henkilö oppii asioita esimerkiksi kuuntelemalla luentoa. Auditiivisesti oppiva voi käyttää opiskelussa apuna nauhoittamista ja ääninauhojen kuuntelua. Auditiivisesti oppiva kiinnittää huomiota ympärillä kuuluviin ääniin ja keskusteluihin, joten hänen kannatta minimoida kaikki ympäriltä tuleva melu ja muut häiritsevät äänet.
Kinesteettisellä oppimistyylillä tarkoitetaan tuntohavaintoon perustuvaa oppimista. Oppimisen kannalta on tärkeää, miltä jokin asia, esine tai liike tuntuu. Kinesteettisesti oppivan kannattaa tehdä muistiinpanoja sivujen marginaaliin tai erillisille papereille. Myös havaintoesityksistä on hyötyä kinesteettisesti oppivalle.
Visuaalisella oppimistyylillä tarkoitetaan näköhavaintoon perustuvaa oppimista. Oppimisessa korostuu näköaistin ja näkemisen merkitys. Henkilö pystyy palauttamaan mieleensä erilaisia näkömielikuvia, joiden avulla hän rakentaa uutta oppimaansa. Henkilön kannattaa käyttää oppimisessaan apuna piirroksia tai erivärisiä papereita. Mindmap-tekniikka voi olla myös hyvä apuväline.
Yksilön oppimistyyli sisältää usein ominaisuuksia useammasta edellä mainitusta oppimistyylistä, jotkut alueet kuitenkin painottuvat toisia enemmän. Jokaisella on oma oppimistyylinsä, jonka avulla oppii parhaiten. Tiedostaessaan oman oppimistyylinsä voi vaikuttaa oppimiseensa.
*Onko sinulle luennolla tärkeämpää, että luennoitsija puhuu elävällä
äänellä ja selittää opettamaansa asiaa perusteellisesti? Kirjoitat ehkä
muistiinpanoja, mutta haluat keskittyä myös luennoitsijan puheeseen ja
kuuntelemiseen?
-> Tällöin oppimistyylisi on todennäköisesti auditiivinen.
*Tuntuvatko sinusta luentosalin penkit aika ajoin todella epämiellyttäviltä? Opiskeluun ei oikein voi keskittyä, kun istuminen on hankalaa. Kiinnitätkö huomiota luennoitsijan liikkeisiin, ilmeisiin ja eleisiin? Sinulle opiskeluympäristön täytyy tuntua hyvältä, jotta pystyt keskittymään itse asiaan; opiskelussa pitää olla hyvä fiilis.
-> Tällöin oppimistyylisi on todennäköisesti kinesteettinen.
*Millaista luentoa mieluiten seuraat tai pidät onnistuneena? Onko sinulle tärkeää, että näet luennoitsijan ja että hän käyttää paljon havaintomateriaalia, esimerkiksi kalvoja? Katseletko mieluummin luennoitsijaa kuin kirjoitat muistiinpanoja?
-> Tällöin oppimistyylisi on todennäköisesti visuaalinen.