Virtuaaliammattikorkeakouluverkosto on Suomen ammattikorkeakoulujen muodostama yhteistyöverkosto, joka toimii kiinteässä duaalimalliin perustuvassa yhteistyössä Virtuaaliyliopiston kanssa. Verkoston opiskelijoiden esteetön liikkuvuus, henkilöstön tieto- ja viestintätekniikan asiantuntemus sekä yhteisesti tuotetut monipuoliset opetusmateriaalit ja opintojaksot ovat kansainvälisesti tunnustettuja korkeasta laadusta ja niitä hyödynnetään globaalisti.
Virtuaaliopintojaksoja on tarjolla vuoden 2012 loppuun mennessä siten, että AMK-opiskelijoilla olisi mahdollisuus suorittaa n. neljännes opinnoistaan virtuaaliopintoina, kuitenkin eri koulutusalojen ominaispiirteet huomioiden. Yhtenä tärkeänä päämääränä on opiskelijoiden joustava opiskelu yli korkeakoulurajojen. Tämä edellyttää sähköisen asioinnin kehittämistä siten että palvelut kehitetään asiakaslähtöisesti kansallisen ja kansainvälisen verkoston tuella ja sekä opettajien että opiskelijoiden informaatio- ja medialukutaidot saatetaan ajan vaatimuksia vastaavalle tasolle. Lisäksi kaikissa AMKeissa tuotetaan monipuolista kysyntää vastaavaa oppimateriaalia verkkototeutusten tueksi ja opiskelijoille varmistetaan
tasapuoliset oikeudet virtuaaliseen opiskelijaliikkuvuuteen.
(Virtuaalisella opiskelijaliikkuvuudella tarkoitetaan Virtuaaliammattikorkeakouluverkostossa kotiammattikorkeakoulun lisäksi muissa korkeakouluissa tarjolla olevien opintojen hyödyntämistä pääsääntöisesti verkkovälitteisesti. Määritelmään sopii myös monimuotoopetus, jossa verkkovälitteistä materiaalia hyödynnetään.)
Strategialinjaukset vuosille 2008 - 2015 on hyväksytty VirtuaaliAMK:n johtoryhmässä ja ARENE ry:ssä 11.12.2007:
Strategialinjaukset 2008 - 2015 [0pdf, 34 KB]
Strategialinjaukset vuosille 2007 - 2009 on hyväksytty VirtuaaliAMK:n johtoryhmässä ja ARENE ry:ssä.
Strategialinjaukset 2007 - 2009 [pdf, 16 KB]
VirtuaaliAMK-strategia 2003 - 2006 v. 1.1 [pdf, 232 KB]
VirtuaaliAMK-strategian yhteenveto [pdf, 70 KB]
VirtuaaliAMK:n kehittämisohjelma 2003 - 2006 v. 1.0 [0pdf, 115 KB]
Copyright Suomen Virtuaaliammattikorkeakouluverkosto 2009